Ryhmänohjaajakoulutus

14.04.2023

Olitpa sitten jo vanha konkari tai tuore samoaja, tervetuloa Tervapartion ryhmänohjaajakoulutukseen!

ROK eli ryhmänohjaajakoulutus on pakollinen osa samoajaohjelmaa. Tervapartiossa koulutukseen osallistuvat 15-vuotta täyttävät nuoret tai poikkeustapauksissa myös 14-vuotta täyttävät. Koulutus tarjoaa partiolaiselle perustiedot lippukunnan toiminnasta ja ryhmän ohjaamisesta. Koulutukseen osallistuminen ei tarkoita, että sinulla on jatkossa velvollisuus esimerkiksi johtaa ryhmää. Koulutuksen jälkeen sinulla on kuitenkin lippukunnassa täydet johtajan oikeudet, eli voit toimia ryhmänjohtajana, osallistua leirille osana johtajistoa ja osallistua johtajiston omiin tapahtumiin.

Koulutus koostuu muutamista tapaamisista sekä puolen vuoden mittaisesta johtamisharjoittelutehtävästä. Johtamisharjoittelun voi tehdä osallistumalla apujohtajana jonkin viikkotoimintaryhmämme kokouksiin, mutta myös muut tavat ovat mahdollisia, esimerkiksi erilaiset projektit tai muu vastuutehtävä lippukunnassa. Ryhmänohjaajakoulutuksesta voit saada opintopisteytetyn todistuksen. Koulutus on maksuton. 

Huom! Jos haluat osallistua koulutukseen, muttet pääse osallistumaan ensimmäiseen koulutusviikonloppuun, olethan yhteydessä Viiviin: viivi.hut@gmail.com

Ensimmäinen koulutussessio järjestetään 14.-15.4.2023. Ensimmäisen koulutusviikonlopun aikataulu: 

Perjantai

17.00 Uudet kurssilaiset paikalle

18.00 Viime vuonna aloittaneet kurssilaiset paikalle

21.00 Kotiin

Lauantai

9.00 Aamupalaa kololla

9.30 Ohjelma alkaa

11.00 johtamistehtävä

12.00 lounas

13.00 Ohjelmaa

15.00 Kotiin