Ryhmät
Kaudella 2023-2024 Tervapartiossa toimii 16 harrastusryhmää. Suurin osa ryhmistä kokoontuu viikoittain.
Sudenpennut
7-10 vuotiaat
Keskiviikko klo 18-19 Sudarit 2015
Johtajana Miia Haataja ja Kaisa Hannila
Keskiviikko klo 18-19 Sudarit 2014
Johtajana Tanja Jämsä ja Jenni Vuolteenaho
Torstai klo 17.30-18.15 Siilit (2016 syntyneet)
Johtajana Viivi Huttunen
Torstai klo 18-19 Oravat (2015 syntyneet)
Johtajana Mari Simonen ja Viivi Huttunen
Tarpojat
12-15 vuotiaat
Tiistai klo 18.30-19.30 Ilvekset (11-15v.)
Johtajana Jonna Kauppila, Iiris Ruonala
Tiistai klo 18.30-19.30 Ketut (pojat 9-12v.)
Johtajana Teemu Jämsä
Vaeltajat
18-22 vuotiaat
Vaeltajat toteuttavat lippukunnassa ohjelmaansa omatoimisesti. Lippukunta tarjoaa puitteet toiminnalle, mutta toiminnan järjestäminen on pitkälti itsenäistä. Vaeltajat osallistuvat aktiivisesti ikäkautensa tapahtumiin ja järjestävät erilaisia projektjeja. Päivittäisessä toiminnassa vaeltajat toimivat johtamistehtävissä ja kokoontuvat halutessaan itsenäisesti.
Aikuiset
yli 22 vuotiaat
Tervapartiossa toimii kaksi aikuisryhmää, jotka kokoontuvat sunnuntaisin noin kerran kuussa.
Partiossa aikuiset toimivat erilaisissa johtamistehtävissä lippukunnassa, leireillä ja retkillä. Tervapartiossa toimii myös aikuisten omaan harrastamiseen keskittyvä aikuisryhmä. Kaikille löytyy varmasti jotain mielekästä toimintaa. Johtajiston kanssa myös rentoudutaan ja pidetään hauskaa porukalla! Toiminnan voi halutessaan aloittaa vaikka käymällä tutustumassa kokouksessa tai leirillä.
Seikkailijat
9-12 vuotiaat
Maanantai klo 18-19 Sammakot (9-12v.)
Johtajina Nuppu Väisänen ja Minea Kukkonen
Maanantai klo 19-20 Terwapöllöt (pojat 9-12v.)
Johtajina Miikka Sipilä, Tiina Välimaa, Tommi Jämsä
Tiistai klo 17.30-18.30 Tervanaattorit (2013 syntyneet)
Johtajina Mari Simonen ja Maija Toivanen
Samojat
15-17 vuotiaat
Tiistai klo 18.30-19.30 Isäntä (15-17v.)
Johtajana Rasmus Hämeenaho ja Ilmari Jolma
Keskiviikko klo 18-19 Tunarit (15-17 v.) (1-2 krt kuussa)
Samoajat ovat lippukunnassamme osittain johtamistehtävissä ja osallistuvat oman ikäkautensa ohjelmaan piirissä ja kattojärjestössä. Samoajat toimivat tiiviisti yhdessä vanhempien ikäkausien parissa esimerkiksi yhteisissä peli-illoissa ja kokoontuvat halutessaan itsenäisesti kololla.
Samoajat 2023 Tulossa
Perhepartio
alle kouluikäiset huoltajineen
Lauantai klo 10-12 perhepartio Hintta
Lauantai klo 9-11 perhepartio Hiukkavaara
Perhepartio on perheen yhteinen harrastus, jonka avulla sekä alle kouluikäiset lapset että aikuiset pääsevät tutustumaan partiotoimintaan, kokeilemaan erilaisia kädentaitoja ja harjoittelemaan retkeilyä yhdessä muiden kanssa. Muutaman viikon välein olevissa kokouksissa riittää tekemistä kaikenikäisille omassa perheyksikössä, johon kuuluu vähintään yksi aikuinen ja vähintään yksi lapsi. Mukaan tarvitset vain säänmukaisen varustuksen ja reippaan asenteen!